Ensi lauantaina 7. marraskuuta Oulussa Karjasillan kirkolla järjestetään Miesten lauantai, jonka teemana on Venäjä. Sanomalehti Kalevan pääkirjoitustoimittaja Pekka Mikkola työskenteli kaksi vuotta Suomen Lähetysseuran leivissä Pietarissa. Hän alustaa lauantaina aiheesta Miksi Venäjää on vaikea ymmärtää. Oulun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Marko Patronen puhuu puolestaan teemasta Venäjän valtio ja Venäjän ortodoksinen kirkko. Miesten lauantain sisällöstä kertovat lisää Karjasillan kirkkoherra Juhani Lavanko ja Kalevan pääkirjoitustoimittaja Pekka Mikkola. Heitä haastattelee Mervi Päivärinta.
/
RSS Feed
